Ateismi 2.0: Katkerasta kapinasta ymmärrykseen ja rakkauteen

kirkko

Joskus teini-iässä päädyin siihen, että kristinuskon jutut eivät olleet järkeviä eivätkä sopineet yhteen tieteellisen maailmankuvani kanssa. Erosinkin kirkosta heti täytettyäni kahdeksantoista.

En kuitenkaan muista kokeneeni erityistä katkeruutta tai vihaa kristinuskoa kohtaan. Raamatun kirjoitukset vaikuttivat aikansa ihmisten keksimiltä tarinoilta, eikä niissä ollut sen kummemmin vihattavaa. Pääosin kristinuskon sanoma lähimmäisenrakkaudesta ja nöyryydestä oli hyvä asia, enkä pystynyt näkemään juurikaan negatiivista kirkkoon kuuluvien lähmmäisteni suhteessa uskontoon. Muiden tuomitseminen ja helvetillä uhkailu ei kuulunut tuntemieni suomalaisten arkikristillisyyteen.

Vuosien varrella kävin perheeni kanssa myös kirkossa. Joulukirkko oli aamulla kello seitsemän maailman suurimmassa puukirkossa, jota ei lämmitetty. Kynttilöiden valossa ihmisten yhteislaulu kohosi höytynä korkeuksiin.

Minäkin lauloin virsiä, joista ainakin jotkin olivat minusta aina olleet kauniita. Jotkut jopa niin että tuli kyynel silmään.

Uskonnollinen musiikki sai parhaimmillaan minussa, ateistissa, aikaan kauneuden kokemuksia. Ja myös jotain enemmän, joskus koin suoranaista pyhyyden tunnetta. Mitä ihmettä, sehän on uskontoa, eihän ateistin elämässä ole mitään pyhää..?

Uskonto on muutakin kuin tuomitsemista

Moni ateisti tuntuu halveksuvan ja vihaavankin uskontoja. Kristinusko nähdään moralismina ja tuomitsemisena. Islaminusko taas tunnetaan terrorismin polttoaineena, jonka puitteissa tapetaan ja raiskataan. Näinhän on kristinuskon varjollakin tehty.

Uskontojen ydin ei kuitenkaan ole saduissa ja moralisoinnissa. Kaikki uskonnot pyrkivät selittämään ja tuomaan esiin ihmisessä luontaisesti olevaa kykyä rakkauden ja pyhyyden kokemiseen. Sen pystyy kokemaan myös ilman uskontoa, mutta tunne on uskonnosta tai uskottomuudesta riippumatta sama.

Onkin syytä siirtyä ateismissa eteenpäin. Katkeruus, kapinointi ja vastustus unohtaa perusasiat. Ihmisillä on yhteinen arvopohja jonka kohtaamisessa uskonnolliset perinteet voivat olla yllättävän tehokkaita. Ateistikin voi ymmärtää ja arvostaa uskonnossa piilevää universaalia rakkauden viestiä ja kokea sen yhdessä uskovaisten kanssa. Esimerkiksi laulamalla joulukirkossa Enkeli taivaan.