Järkeä energiapolitiikkaan

Mielipiteitä siitä miten energiaa pitäisi tuottaa riittää. Usein mielipiteet ovat vahvoja ja perustuvat siihen, mitä opittiin jo lapsena, mitä oman aatesuunnan oppi-isät aikoinaan vakuuttivat oikeaksi tai mikä vain tuntuu hyvältä. Energia-asiat ovat monimutkaisia eikä tieteellistä koulutusta asioista päättävillä juuri ole. Poliitikko voi päästä ”johtavaksi ilmastoasiantuntijaksi” sillä perusteella, että hän on osallistunut ahkerasti mielenosoituksiin ja lukenut järjestöjen pamfletteja aiheesta. Poliitikkojen tavoin kyseiset järjestöt koostuvat ihmisistä, jotka ovat opiskelleet politiikkaa ja järjestötoimintaa – eivät tiedettä liittyen energiantuotantoon ja sen ympäristövaikutuksiin.

Suuria päätöksiä on siis tehty vahvalla mutupohjalla pimeässä hapuillen jo vuosikymmeniä. Poliitikkojen puheissa toistuu ”vihreiden”, uusiutuvien energialähteiden ihanuus ja kulloisenkin muotikaasun pahuus. Valitettavasti luuloihin perustuvilla teoilla on käytännössä saavutettu kaikista haitallisimman energianmuodon eli hiilen polton vahva kasvu, riippuvuus Venäjältä tuotavasta kaasusta, tappavien pienhiukkaspäästöjen lisääntyminen ja teollisuustuotannon siirtyminen Euroopasta Kiinaan. Hiilidioksidikaasujen päästörajoitukset ovat johtaneet autojen kohdalla pienhiukkaspäästöjen lisääntymiseen – ja teollisuuden osalta Euroopan suhteellisen ympäristöystävällisen teollisuustuotannon siirtymiseen saastuttavaan Kiinaan, jolloin hiilidioksidipäästöt ovat kokonaisuutena kasvaneet.

Turvallisuuspolitiikan osalta Saksa ja Itä-Eurooppa ovat erittäin riippuvaisia Venäläisestä kaasusta, ja Suomen sähkönkulutuksesta suuri osa tulee Venäjältä. Viime päivinä varoitukset tilanteen kiikkeryydestä ovat muuttuneet harvinaisen konkreettisiksi Venäjän erikoisjoukkojen siirtäessä rajoja ja Euroopan valtioiden vikistessä vieressä kaasuputken suuntaan huolestuneena vilkuillen. Mitä kylmempi talvi, sitä suurempaa rajansiirtovoimaa edustavat Venäjältä tulevat kaasu- ja sähkövirrat tulevina vuosina.

Palataan siis perusasioihin.

Energiapolitiikassa ei pidä tarkastella yhtä, kulloinkin muodissa olevaa tekijää. Kannattaa mielummin vertailla kaikkia ympäristövaikutuksia faktojen pohjalta ja valita toimintatapa joka on kokonaisuudessaan vähiten haitallinen. Parasta olisi käyttää energiamuotoja, jotka ovat vähiten haitallisia ihmisille ja ympäristöllle, mahdollistavat laajamittaisen energiantuotannon ja ovat suhteellisen edullisia.

Vaarallisuus ihmisille

Hyvä paikka aloittaa on katsoa eri energialähteiden vaarallisuutta ihmisille – ja sitä kautta muille nisäkkäille ja eläimille:

energialahteet

Ympäristöhaitat

Ilmastonmuutos on ympäristöhaitta joka ei näy edellisessä taulukossa. Hiilidioksidi ja muut kasvihuonekaasut sitovat auringon lämpöä ilmakehään ja vaikuttavat ilmastoon pitkällä aikavälillä. Eniten kasvihuonekaasuja päästävät kaikki fossiiliset polttoaineet, eli hiili, öljy ja kaasu.

Muita ympäristöhaittoja ovat mm. maisema- ja meluhaitat. Niissä tuulivoima on merkittävä. Hiili- ja uraanikaivokset tuhoavat luontoa, mutta jopa laajempia tuhoja aiheuttavat vesivoiman patoaltaat ja metsän hakkaaminen biopolttoaineeksi.

Skaalautuvuus ja hinta

Energimuodon pitäisi myös skaalautua laajamittaiseen tuotantoon. Niinsanotut uusiutuvat energiamuodot eli biomassa sekä vesi-, aurinko- ja tuulivoima ovat tämän suhteen ongelmallisia. Vesivoiman tuotantoa ei juuri voida enää kasvattaa kun suuret joet on jo valjastettu, tuulivoima vaatii suurten maa-alueitten peittämistä propelleilla ja toimii vain tuulisella säällä. Biomassan laajamittainen tuotanto taas onnistuu vain siinä määrin kuin metsiä ja muuta luonnon materiaalia halutaan käyttää polttoaineeksi, ja kaikkeen energiantuotantoon se ei riitä. Aurinkovoima on lupaava vaihtoehto lähempänä päiväntasaaja, mutta Suomessa valon määrä on liian vähäinen erityisesti talvella.

Oleellinen tekijä energiamuodon valinnassa on hinta. Edullisimpia energiamuotoja ovat nykyään vesivoima, ydinvoima ja fossiiliset polttoaineet.

Siitä sitten valitsemaan!

Tämän kirjoituksen voi lukea myös Uuden Suomen blogistani.