Tekijän oikeus saada teoksensa kuultavaksi

Bergman

Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista oli konsertti musiikkitalossa, jossa Helsingin Kaupunginorkesteri esitti suomalaisen säveltäjän Erik Bergmanin teoksen Arctica. Se kuvaa sydäntalven pakkasyötä Lapin korvessa, kirkkaaksi jäätynyttä maisemaa kuun valossa. Muut illan sävellykset tuntuivat heppoisilta Bergmanin rajattoman kauniin tunneviestin jälkeen.

Konsertin jälkeen halusin innoissani hankkia teoksen. Sitä ei oltu diskografioiden mukaan koskaan levytetty, joten sitä ei voinut ostaa äänitteenä tai ladata mistään laillisesta tai laittomasta palvelusta. Mietittyäni asiaa tajusin, että huippulaatuinen äänite tästä, kuten muistakin ainutlaatuisista musiikin helmistä, sijaitsi Ylen äänitearkistossa. Esityksen jälkeen äänitteet saattoivat olla kuukauden Areenassa kuultavissa, mutta muuten niihin pääsivät käsiksi vain Ylen työntekijät. Vaikka olisin tyrkyttänyt rahatukkua ei Yle saanut antaa kappaletta minulle.

Kenenköhän etua järjestely edisti? Varmastikaan ei kuulijoiden etua. Ehkä säveltäjän, joka voisi rahastaa myöhemmin äänitteillä? No, teos oli sävelletty 70-luvulla, jäänyt levyttämättä ja säveltäjä kuollut vuosia sitten, joten se siitä mahdollisuudesta. Ehkä oikeudet omistava perikunta aikoi päästä rahastamaan? Tuskin, kun säveltäjältä ei oltu julkaistu yhtään uutta levyä tämän vuosituhannen puolella.

Tekijänoikeusjärjestelmä oli näyttänyt kyntensä. Uskomattoman hieno musiikki oli tallessa ja nykytekniikalla sen saisi kaikkien kuultavaksi muutamalla klikkauksella. Moni kuulija maksaisi mielellään kappaleesta. Mutta näin ei kategorisesti saanut tehdä eikä kukaan päässyt nauttimaan kulttuurin helmestä sillä tienaamisesta puhumattakaan. Kaikki hävisivät!

Tapaus on yksi esimerkki muiden joukossa. Pari päivää sitten puoluetoverini Ahto Apajalahti kirjoitti Neil Hardwickin elokuvasta, jonka julkaisun tekijänoikeudet estivät. Mittaamattoman arvokasta kulttuuriperintöä jää jatkuvasti näkemättä ja kuulematta, koska tekijänoikeusjärjestelmälle tekijän oikeus – edes kuolemansa jälkeen – saada teoksensa ihmisten kuultavaksi on tuntematon käsite.

Tämä on väärin ja haluan muuttaa asian. Minä ja Piraattipuolue emme aja tekijänoikeuksien lopettamista vaan niiden tekemistä järjellisiksi. Kotietsinnät ja lasten läppäreiden takavarikot yhden musiikkikappaleen vuoksi eivät ole yhteiskunnan tai taiteilijoiden etu sen enempää kuin teosten suoja-ajat, jotka jatkuvat kymmeniä vuosia taiteilijan kuoleman jälkeen. Kaksikymmentä vuotta teoksen julkaisusta riittää suoja-ajaksi.

Myös oma elantoni ohjelmistotuotetta lisensoivan yrityksen johtajana riippuu toimivasta tekijänoikeusjärjestelmästä. Piraattipuolueen äänestämistä ei siis kannata pelätä sen vuoksi että veisimme taiteilijoilta elannon. Päinvastoin, ehdotan muusikoiden ja muiden taiteilijoiden tulojen huomattavaa kasvattamista yleisellä lahjoitusnappijärjestelmällä. Muusikon tulot laillisista Spotifystä ja Youtubesta liikkuvat 0,05 ja 0,7 eurosentin välillä kuuntelukertaa kohti. Jos vain joka sadas kuuntelija lahjoittaa yhden euron tulot moninkertaistuvat.

Kulttuurielämyksille ei voi laskea hintaa, mutta lakeja järkeistämällä ne saadaan rikastuttamaan kaikkien elämää.