Unohdetaan ideologiat: Tehdään aidosti vihreä Helsinki

Kaupunkisuunnittelussa eturyhmät määräävät. Pyöräilijät ennen autoilijoita: Suljetaan sillat ja tunnelit autoilta. Lapsiperheet ennen yksinasuvia: Rajoitetaan yksiöiden määrää. Hallintoportaat ennen kaikkia muita: Määrätään talojen väri, kattokulma ja pintamateriaali viraston mahtikäskyllä.

Voitaisiinko ratkaisut tehdä kaikkien hyvinvointi huomioiden? Mitä jos lähdettäisiin puhtaalta pöydältä järjen ja tieteen pohjalta eikä puolueen historiallisen pääideologin linjauksista.

Liikenteen suhteen näyttää siltä, että pyöräilijöiden ja autoilijoiden vastakkainasettelu vain kärjistyy. Itse kannatan kävelykeskustaa. Mutta kannatan myös että autoa mielestään tarvitseville, kuten lapsiperheillä ja liikuntaesteisillä, on siihen mahdollisuus eikä heidän elämäänsä yritetä väkisin vaikeuttaa.

Keskustatunnelin on väitetty olevan mahdoton jo hintansa vuoksi. No, Ruoholahdesta Kaisaniemeen on jo ajettava tunneli jonka kustannuksista ei ole kukaan valittanut, joten mahdoton se ei ole. Etelä-Helsingissa asuvana tiedän, että Mannerheimintien ja Espan kaistojen sulkeminen johtaisi järkyttäviin ruuhkiin – ellei autoja päästetä tunneliin. Nykyistä suurempaa tunnelia voi rahoittaa maksuilla, jotka säätyvät automaattisesti niin että liikennettä on tunnelissa sopivasti.  Olisi varsin erikoista että vahvan peruskallion Helsingissä tunneleita ei voisi rakentaa, kun kaikkialla muualla Tampereesta ja Tukholmasta alkaen ne ovat itsestään selvä ratkaisu.

Autojen vastustus on mennyt överiksi, kun sillat ja tunnelit missä olisi tilaa suljetaan täysin jopa takseilta. Paloheinän ja Haagan tunnelit sekä Kruunusillat voidaan avata rajoitetulle autoliikenteelle automaattisilla puomeilla. Myös säätyvien maksujen käyttö on mahdollista. Kruunuvuoren ratikkasillalla ei kulje yhtään ratikkaa yöllä ja päivällä ratikoiden välissä on tilaa, joten autojen täyskielto on perustelematon. Puomi voi mennä hyvissä ajoin kiinni että ratikka pääsee vapaasti etenemään.

Kaupunkibulevardit ovat suunnitelma, joka ei tunnu edistävän oikein kenenkään asiaa. Miksi moottoritie hidastettaisin autojonoksi, jonka vieressä on keskuspuistoon rakennettuja taloja? Katetaan mielummin moottoritie puistokannella jonka päällä on muutama korkea talo, ja säilytetään keskuspuisto entisellään.

Rakentamisen suhteen tärkeintä on että laadukkaita asuntoja tehdään paljon lisää ja niiden hinnat halpenevat. Se onnistuu tekemällä korkeampia taloja. Lisäksi asuntojen kokorajoituksista, parkkipaikkanormeista ja ulkonäön yksityiskohdista määräävistä rakennuskaavoista pitää luopua. Silloin rakentajat tekevät sellaisia asuntoja kuin asukkaat haluavat. Niitä myös tehdään enemmän jolloin asumiskustannukset laskevat.

Nykyään puistoalueita peitetään kolmikerroksisten talojen kentällä, ja aivan metroaseman vieressäkin on matalia taloja. Malmin lentokenttäkin ollaan muuttamassa talopelloksi. Laitetaan sinne metroaseman viereen mielummin kunnon tornit, pidetään puistot mahdollisimman luonnontilaisena ja Malmin kenttä lentokäytössä. Tornitalojen ei myöskään tarvitse olla kiiltävää lasia, vaan ne voivat kantaa kasvillisuutta seinillään kuten kuvassa. Vihreys ja korkeus sopivat hyvin yhteen.

 

Luonnontilaiset virkistysalueet, laadukas korkea rakentaminen ja kaikkien liikennemuotojen kehittäminen – näiden puolesta tulen tekemään töitä valtuustossa.

 

1048, Helsinki