Yhteiskunnan kehittäminen

 

Toimin rakkauden puolesta. Mitä tekemistä sillä on politiikan kanssa?

Käytännössä haluan edistää

Järkevää, avointa ja tuhlausta välttävää hallintoa sekä julkista taloutta

Nykyinen hallintomalli on tehoton ja tuhlaava. Suomessa 42 hyllymetriä lainsäädäntöä ohjaa julkisten instanssien keskenään kilpailevaa ja päällekkäistä sekamelskaa. Turhat ja vanhentuneet säädökset pitää karsia pois ja uusien olla tavallisen ihmisen ymmärrettävissä. Ottamalla käyttöön perustulo ja yksinkertainen verotusjärjestelmä voimme säästää valtavia summia byrokratiassa ja samalla parantaa kansalaisten palveluja.

Bloggauksiani aiheesta:

Yrittäjäksi nappia painamalla

Siirrytään hakemisesta saamiseen!

Verotetaan sitten, kun rahaa saadaan

Yhdistetään Suomen julkishallinto!

Työttömyys ja työvoimapula samaan aikaan – mitä ihmettä?

Yksinkertaisuus on voimaa

Rakennetaanko verovaroilla lastensairaala vai Guggenheim?

Elämämme Neuvostojen liitossa

Leikataanko lapsilisistä vai ministeriöiden palatseista?

Liittovaltio: Byrokratian diktatuuri vai avoin ja tehokas kansojen unioni?

 

Oikeasti ympäristöystävällistä, tieteeseen perustuvaa energia- ja ympäristöpolitiikkaa

Poliitikoilla on harvoin koulutusta ja tietoa energia- ja ympäristöpolitiikan päätösten tueksi. He ajavat asioita lööppien tai lobbauksen perusteella, jolloin tulokset ovat usein ihmisille ja ympäristölle vahingollisia. Esimerkiksi alennetaan liikenteen hiilidioksipäästöjä mutta samalla lisätään tappavia pienhiukkaspäästöjä. Tai kannatetaan muodikkaita energiamuotoja, vaikka ne olisivat sekä saastuttavampia että kalliimpia kuin muut vaihtoehdot. Suuret ratkaisut energia- ja ympäristöpolitiikassa pitää tehdä tieteellisen tiedon eikä lööppitekstien suuruuden perusteella.

Bloggauksiani aiheesta:

Puhdasta energiaa – ilman tukia

Vihreät kiihdyttävät ilmastonmuutosta

Puhdasta energiaa koko maailmalle

How to stop climate change – for real?

Kuinka ilmastonmuutos oikeasti pysäytetään?

Uusiutuvan energian lupaus

Puhutaan ydinvoimasta

Järkeä energiapolitiikkaan

 

Suoraa ja tasa-arvoista demokratiaa, jossa jokaisen ääni on yhtä arvokas

Nykyään kansalaisen mielipide ja ääni hukkuu helposti monimutkaiseen vaalijärjestelmään. Ehdokas jota äänestit ei pääse läpi ja äänesi siirtyy muualle, tai jos pääsee voi edustajasi monen vuoden vaalikauden aikana toimia aivan päinvastoin kuin haluaisit. Suorassa demokratiassa jokaisella edustajalla on juuri se määrä ääniä kuin hänelle on annettu, ja kansalainen voi halutessaan siirtää äänensä edustajalta toiselle tai käyttää sen itse tärkeässä äänestyksessä.

Bloggauksiani aiheesta:

Suora demokratia – liian hankalaa?

Suoraa demokratiaa Eurooppaan!

Valta kansalle – sähköllä.

Kansanvallan uusi aika
 

 
Ihmisten oikeuksia, kuten yksityisyyden suojaa

USAn tiedusteluorganisaatioiden nettiurkinta on ollut kauhistelun kohteena. Myös Suomessa ja Euroopassa on paljon valtiollisia hankkeita, joissa keskusrekistereihin kerättäisiin hyvin henkilökohtaista tietoa esimerkiksi verotuksen tai turvallisuuden nimissä. Tietojen hyväksikäyttömahdollisuuksia ja turvallisuutta ei juuri huomioida. Tälläisiin hankkeisiin ja niiden riskeihin on puututtava ja henkilötietojen laillista suojaa vahvistettava.

Bloggauksiani aiheesta:

Voidaanko verkkovalvonta tehdä yksityisyyttä kunnioittaen?

Järkeä päihdepolitiikkaan

Demokratian tulevaisuus: Vapaus tietoon, ajatteluun ja vaikuttamiseen
 

Eläinten oikeuksia, kuten kädellisten oikeutta elämään

Kyvykäs simpanssi voi olla älykkäämpi kuin ihmislapsi. Se osaa käyttää kieltä, symboleja ja työkaluja sekä suunnitella tulevaisuutta. Ei ole oikein että näin älykkäitä eläimiä voidaan tappaa ja käyttää koe-eläiminä.

Bloggauksiani aiheesta:

Kädellisten oikeus elämään

EU ja eläimen arvo
 

Uskottavaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa

Venäjä valloitti Itä-Ukrainan Suomen tuella

They’re all evil, right?

Terveisiä Natosta!

 

Tutustu tarkemmin:

+ Kuka olen

+ Keskustelu Aamu-TV:ssä ympäristöstä, taloudesta ja valinnanvapaudesta.
aamutv3

+ Haastattelu Radio Helsingissä (2015)

+ Katso Ylen vaalitentti (2015)
vaaligalleria

+ Katso Ylen vaalitentti (2014)
Meppigalleria

+ Haastattelu Radio Helsingissä (2014)

+ Haastattelu Radio Ravussa

+ Blogi Uudessa Suomessa